Kolme kuukautta sitten kuvittelin, että kaikki mitä minulle voi vielä elämässä tapahtua, kulminoituu yhteen päivään, perjantaihin 16.9.2016. Elämäni ihanimpaan päivään, jolloin kaikki tulee päätökseen. Luulin, että se on maali: brainstormingit, suunnitelmat, laskelmat, simuloinnit, liiketoiminnan suunnittelut, markkinointisuunnitelmat, moninaiset asiantuntijatapaamiset, kehittämisajatukset, itkut, odotukset, pettymykset, uudelleen nousut, haaveet, kaikkinainen vuosien työ… kaikki kulminoituu, kun Kuerkievari siirtyy perheyhtiöllemme.

Olin väärässä. Se, että unelma toteutui, ei ollutkaan maali, vaan kaiken uuden ensimmäinen päivä.

LAPINHULLUUS ON TULEVAISUUTTA.

Mitä sitten viimeisen kolmen kuukauden aikana on tapahtunut?

Monenlaista, ja ritirinnan monessa kategoriassa. Uusi yritys on luotu, ja se on aloittanut toiminnan.

Ensimmäisiä päätettäviä asioita oli yrityksen toiminnan suunnittelu, mitä palveluita tarjoamme. Päädyimme lopulta jatkamaan Kuerkievarin hengessä kahdenlaista majoituspalvelua hostellissa ja hotellissa, sekä täydentämään näitä omilla ruoka- ja tapahtumapalveluilla.Päätimme, että aluksi tarjoamme palveluitamme kotimaisille yksittäisille matkustajille, perheille ja muille ryhmille.

Tärkeäksi nousi uutisointi siitä, että Kuerkievariin saa tulla nyt kuka vaan -ja ylipäätään kertoa, että Kuerkievari on olemassa, Ylläkselle avataan uusi hotelli ja hostelli!

Päätös toiminnan luonteesta loi pohjan kaikelle uudistus- ja kehitystyölle, myös kiinteistöjen osalta.
Kuerkievari on monessa osassa rakennettu, laajennettu, korjattu… mappeja täynnä piirustuksia on niin monta, etten jokaisesta yksityiskohdasta vieläkään ole selvillä.

Suurin syksyn työmme oli sadevesi-järjestelmien täydellinen uusiminen ja maansiirtotyöt.  Näitä töitä tehtiin monen paikallisen yrityksen avulla, ja urakka saatiin valmiiksi juuri ennen talven alkamista.  Myös kattoja kunnostettiin.

Iso kiitos erityisesti Sareran, Koneurakointi Jaakko Nivan ja  Lapin Kattoturvan miehille!

Voisi sanoa, että kiinteistöjen osalta tärkeimmät eli perustukset ja katot ovat nyt kunnossa. Sisätöinä on tehty kaikkea ”pientä” huoltotyötä silikonien vaihtamisista ikkunoiden eristämiseen. Suurimpina muutostöinä KuerHostelliin rakennettiin hostellivieraita varten uusi Köökki ja KuerHotellin vieraille oma KuerLounge.

LAPINHULLUUS ON IDEOINTIA JA TUOTEKEHITYSTÄ.

Ensilumen peittäessä maan ja pakkasen paukkuessa kahtakymmentä, toteutimme vielä yhden haaveen.  Vanha varastokoppimme siirrettiin ladun varteen ja Kuertunturille saatiin oma latukahvila, KuerKoppi.

Vaikkei majoitusalalla toimimisen pitäisi olla rakettitiedettä, on aivoja saanut pöllyytellä useampaan otteeseen.

Millainen varausjärjestelmä olisi sopivin, mitä kautta järjestämme myynnin, laitetaanko kotisivuille asiakaspalveluchat, niin ja miten kotisivut toteutetaan. Hei, meillähän ei ole postilaatikkoa? Missä hoidetaan kirjanpito, ja voidaanko hoitaa sähköisesti, miten avainkorttiohjelma toimii. Kuinka usein paloilmoitin testataan ja millaiset ovat varaus- ja maksuehdot. Millainen tietokone, montako näyttöä, entä kassakone?

Apua.

Maksupäätekin tarvitaan. Onhan turvallisuusasiat kunnossa ja vaahtosammuttimet huollettu.  Kuka auraa pihan ja mihin ihmeeseen saadaan kaikki lumi sopimaan?

Elintarvikeilmoitus ja omavalvontasuunnitelma, check. Huh. Helpotus, Kuukkeli toimitetaan meille Kuerkievariin asti!

LAPINHULLUUS ON SUUNNITELMIA JA HYVÄÄ YHTEISTYÖTÄ.

Kun tasan kolme kuukautta sitten jännitin kohti Kittilää ajaessani, ovatko kaikki dokumentit kaupantekoa varten kunnossa, en tänään voi uskoa ajan kulua. Mitä? Vasta tai jo 90 vuorokautta on paiskittu töitä isoin hartiavoimin.

Tänään olen jälleen maalissa tai ihan uuden ajanjakson edessä. Remontit on tältä erää tehty, pientä fiksausta, verhon laittoa ja maalihommia jää kesälle, muuten olemme valmiina kauteen.

Ajatuksissani aamulla, vähän herkillä, sytytyin takan ja katoin KuerTupaan vieraillemme aamiaisen.Kohta vuorossa ovat huonesiivot, toimistohommat, vieraiden lähtö ja uusien saapuminen.  Tästäkö alkaa hulina?

Huomenna sytytetään valot ja avataan KuerKoppi, kannetaan kahvi ja KuerKopin salaisella reseptillä valmistetut kanelipullat myyntitiskille ladun varteen, sunnuntaina toivotetaan pienet ja isot piparkakkuja koristelemaan.

Odotan, tuskin maltan odottaa mitä huominen taas tuo tullessaan.